AI:n yhteiskunnallinen tuotto voi olla valtava, vaikka AI-infrastruktuuriin sijoittaneiden tuotto olisi surkea

Tekoälystä voi tulla yksi aikamme tärkeimmistä tuottavuutta lisäävistä teknologioista ilman, että sen infrastruktuuriin suurimman laskun maksaneet sijoittajat saavat vastaavaa hyötyä.

Yhteiskunta katsoo teknologiaa sen tuottaman hyödyn kautta, sijoittaja suhteuttaa tulevan kassavirran siihen pääomaan, joka on sidottu liiketoimintaan.

Jos AI:n kyvykkyys kasvaa samalla kun sen käyttö halpenee rajusti, yhteiskunnallinen tuotto voi nousta juuri silloin, kun infrastruktuurin pääomatuotto heikkenee.

1800-luvun rautatiet muuttivat kaupankäynnin, teollisuuden, kaupungit ja ihmisten liikkumisen, vaikka moni ratoja rakentanut yhtiö ei selvinnyt taloudellisesti.

Kun velkainen yhtiö kaatui, kiskot, asemat ja liikenneverkot eivät kadonneet, vaan ne saattoivat siirtyä seuraavalle omistajalle huomattavasti alkuperäistä investointia halvemmalla. Teknologinen teesi saattoi siis olla täysin oikea ja sijoitusteesi silti väärä. Yhteiskunta voitti, vaikka alkuperäinen sijoittaja ei voittanut.

Pelkkä kysynnän kasvu ei ratkaise AI-investointien kannattavuutta, koska ratkaisevaa on myös se, mitä yhdestä hyödyllisestä AI-suoritteesta voidaan tulevaisuudessa laskuttaa. Jos käyttö kasvaa esimerkiksi kymmenkertaiseksi samalla kun vastaavan suoritteen hinta putoaa murto-osaan nykyisestä,

AI voi levitä kaikkialle ilman että infrastruktuurin tulot kasvavat samassa suhteessa. Kuluttajalle ja yritysasiakkaalle tämä olisi erinomainen kehitys. Datakeskuksen alkuperäiselle investointilaskelmalle se voi olla paljon vaikeampi asia.

AI:n taloudessa kiinnostavaa ei ole vain se, että mallit paranevat, vaan myös se, että samaan lopputulokseen tarvittavan laskennan kustannus voi laskea.

Mallien, pilvipalveluiden, laitteiston, avoimien vaihtoehtojen ja paikallisen laskennan välinen kilpailu työntää markkinaa kohti maailmaa, jossa yrityksen ei tarvitse omistaa tekoälytehdasta hyötyäkseen tekoälystä.

Kehitys muistuttaa sähköä: käyttäjää kiinnostaa lopulta saatava hyöty, ei se, missä yksittäisessä tuotantolaitoksessa tarvittava kapasiteetti syntyi. Mitä helpommin intelligenssiä voidaan ostaa tarpeen mukaan, sitä enemmän arvo voi siirtyä infrastruktuurin omistamisesta sen hyödyntämiseen.

Datakeskuksia ja AI-kapasiteettia rakennetaan oletuksilla tulevaisuuden kysynnästä, käyttöasteesta, hinnoista ja omaisuuden taloudellisesta käyttöiästä.

Ongelma syntyy, jos teknologia paranee nopeammin kuin näihin oletuksiin rakennettu pääoman takaisinmaksuaika kestää: sama työmäärä voidaan ehkä tehdä vähemmällä laskennalla tai käyttäjä voi siirtyä halvempaan malliin.

Tällöin rakennettu infrastruktuuri voi edelleen olla erittäin hyödyllinen ja täydessä käytössä. Vääräksi ei välttämättä osoittaudu infrastruktuuri vaan siitä alun perin maksettu hinta.

Suuri listautuminen voi muuttaa sitä, mistä yrityksen pääoma tulee ja kuka kantaa riskin, mutta se ei poista liiketoiminnan perusmatematiikkaa.

Ensin riskin voivat kantaa perustajat ja venture-sijoittajat, myöhemmin instituutiot ja lopulta laaja joukko julkisen markkinan sijoittajia.

Kysymys pysyy kuitenkin samana: tuottaako liiketoiminta riittävästi kassavirtaa suhteessa siihen pääomaan, joka siihen on sidottu? Jos vastaus jää heikoksi, listautuminen voi siirtää köyttä seuraavalle vetäjälle, mutta se ei muuta köyden taloudellista painoa.

AI-infrastruktuurin ympärillä on pitkä ketju malliyhtiöitä, pilvipalveluita, piirivalmistajia, datakeskusoperaattoreita, energiatoimijoita, kiinteistönomistajia ja rahoittajia, joilla kaikilla on oma näkemyksensä tulevaisuuden kasvusta.

Nopeasti kasvavassa markkinassa koko ketju voi näyttää vahvalta, kunnes yksikköhintojen lasku alkaa muuttaa tuotto-odotuksia. Silloin infrastruktuuri voi vaihtaa omistajaa, velkoja voidaan järjestellä ja uuden omistajan kustannusrakenne voi olla aivan erilainen kuin ensimmäisen.

Käyttäjälle tämä voi lopulta tarkoittaa entistä halvempaa AI-kapasiteettia.

Tekoälyn läpimurto ei edellytä sitä, että kaikki tämän hetken AI-yhtiöt tai infrastruktuuri-investoinnit osoittautuvat onnistuneiksi. Internetin nousu ei edellyttänyt kaikkien 1990-luvun internet-yhtiöiden selviytymistä, eikä rautatieverkoston arvo riippunut jokaisen ensimmäisen rautatieyhtiön menestyksestä.

Pääoman menettäminen, yritysjärjestelyt ja omaisuuden uudelleenhinnoittelu voivat jopa tehdä olemassa olevasta infrastruktuurista seuraavalle käyttäjälle taloudellisesti paljon tehokkaampaa.

Teknologia voi siis levitä juuri siksi, että sen käyttö tulee halvaksi – eikä siksi, että ensimmäiset omistajat saavat poikkeuksellisen korkean tuoton.

Siksi kiinnostavin kysymys ei välttämättä ole se, mikä tämän päivän suuri malliyhtiö, piirivalmistaja tai pilvialusta lopulta hallitsee markkinaa. Paljon kiinnostavampi asema voi olla yrityksellä, joka kykenee hyödyntämään jatkuvasti paranevaa ja halpenevaa tekoälyä ilman, että sen oma liiketoimintalogiikka riippuu yhden infrastruktuuritoimittajan voittamisesta.

Rautatievertauksessa paras liiketoiminta ei välttämättä ollut rautatien omistaminen, vaan sellaisen liiketoiminnan rakentaminen, jonka tavarat pystyttiin kuljettamaan millä tahansa junalla. Jos kuljetuksen hinta samalla laskee vuosi vuodelta, käyttäjän asema vain paranee.

Voimme päätyä maailmaan, jossa yrityksillä, pienillä toimijoilla ja yksittäisillä ihmisillä on käytössään enemmän laskennallista kyvykkyyttä kuin koskaan aikaisemmin, ja jossa tämä kyvykkyys maksaa jatkuvasti vähemmän.

Se olisi tekoälyn kannalta valtava menestys, vaikka osa nykyisistä datakeskus-, GPU- ja AI-investoinneista olisi tehty liian korkeilla tuotto-odotuksilla. Nämä kaksi kehitystä eivät ole ristiriidassa, vaan ne voivat olla saman ilmiön kaksi puolta.

Tekoäly voi voittaa täydellisesti samalla kun suuri osa tämän päivän tekoälysijoittajista häviää – eikä sen ymmärtämiseen tarvitse paljon muuta kuin katsoa historiaa ja laskea yksi plus yksi yhteen.